Villiinnyin viime viikonlopun alla vihannesosaston valikoiman edessä ja poimin ruokakassiin vähän kaikenlaista. Kotona äkkäsin, että näistähän saa aikaan äärimmäisen helpon ja herkullisen ruoan – juuresvuoan! Vaivannäköä on vain pilkkomisessa ja vuoan voi helposti ”unohtaa” uuniin muiden touhujen lomassa, se valmistuu siellä ihan itsekseen. Sopivaa lauantai-illan ruokaa siis.
Sisällön suhteen vain oma mielikuvitus on rajana, vuokaan voi valita vaikka kauden herkkuja tai omia suosikkeja. Joukkoon pilkoin myös tulista chorizo-makkaraa makua antamaan, mutta sen voi toki jättää vaikka poiskin ja maustaa vuokaa muuten vähän reilummalla kädellä. Näillä määrillä kaksi aikuista täytti mahansa kukkuroilleen.
3 porkkanaa
2 hunajanaurista
5-7 pientä perunaa
1 pieni bataatti
1 pieni kyssäkaali
2 pientä punajuurta
3 punasipulia
1 valkosipuli
100g chorizoa
oliiviöljyä
1 sitruuna
tuoretta timjamia
suolaa, mustapippuria, makeaa savustettua paprikajauhetta, chilijauhetta, hunajaa
lisäksi: smetanaa
Pilko juurekset suurin piirtein samankokoisiksi lohkoiksi. Lohko sipulit, kuori valkosipulin kynnet, pilko chorizo. Kaada uunivuokaan reilu loraus oliiviöljyä ja levitä pilkotut juurekset vuokaan. Ripottele sipulit, valkosipulinkynnet ja chorizot tasaisesti ympäri vuokaa.
Kaada päälle hieman oliiviöljyä ja raasta päälle sitruunan kuori. Purista joukkoon sitruunamehu ja vähän hunajaa. Mausta suolalla (raesuola on tässä parasta, mutta tavallinenkin käy), rouhi sekaan mustapippuria ja ripottele halutessasi joukkoon savustettua paprikajauhetta ja chiliä. Chorizossa on kyllä molempia, joten miedomman mausteisen maun ystävälle se saattaa riittää yksistään. Revi päälle reilu kourallinen tuoretta timjamia ja kääntele aineksia hieman, jotta ne sekoittuvat tasaisesti ympäri vuokaa.
Paahda 200 asteisessa uunissa noin tunnin ajan, kunnes juurekset ovat kypsiä. Suutuntumaa saa vähän olla, joten älä päästä niitä liian kypsiksi. Lisää uunikuuman vuoan joukkoon sinne tänne reilusti smetanaa. Tarjoa heti.
Mikäli vuokaa jää yli, se maistuu oikein mainiolta vielä seuraavana päivänä lämmitettynäkin. Tarjosin itse vuoan sellaisenaan pääruokana, mutta se sopisi oikein hyvin vaikkapa punaisen lihan tai sienimuhennoksenkin lisukkeeksi.