Vanhat ja hyvin palvelleet leirikenkäni tulivat syksyn tullen tiensä päähän ja oli aika hommata uudet. Siinä samalla pohdin, että uusia kenkiä voisi lisäksi toki vähän tuunaillakin.
Siniset tennarit bongattuani tiesin heti millaiset niistä halusin. Tardis-tossut tietenkin!
Tardis-tennareiden ideahan ei ole suinkaan uusi tai omaperäinen, netistä löytyy sivukaupalla toinen toistaan hienompia Doctor Who -fanien tuotoksia. Koska olen piirrellyt jotakin kankaalle viimeksi yli kymmenen vuotta sitten ja koska tossujen pinta oli nukkaista ja siten hieman haasteellista, päädyin melko yksinkertaiseen suunnitelmaan.
Tossut bongasin niinkin eksoottisesta paikasta kuin Kouvolan Prismasta ja ne sattuivat vieläpä olemaan alessa. Pienempi harmitus mikäli taiteilu menisikin täysin pieleen. Sininen väri oli onneksi aika lähellä haluttua, joten pääsin vähän helpommalla.
Mustan ja valkoisen kangastussin ostin Sinellistä – mustassa olikin onneksi kapea terä tarkkaa työskentelyä varten. Niiden lisäksi tarvitsin vain maalarinteippiä ja sitähän kotoa löytyi rullatolkulla.
Mallia katselin muiden aikaisemmin toteuttamista tossuista ja Tardis-piirroksista soveltaen sitä mukaa kun tarvitsi. Teippien avulla yritin piirtää suhteellisen suoria viivoja ja tekstin kirjoittelin lopuksi vapaalla kädellä.
Lopuksi kiinnitin värit silittämällä tossut talouspaperin läpi ja vaihdoin halpojen muovikengännauhojen tilalle vanhoista tennareistani säilyttämäni nauhat. Valmista!
Minä tykkään – entäs te?