Olen viime päivinä nukkunut paljon ja lepäillyt sängyssä sitäkin enemmän. Olen yrittänyt opetella nukkumaan selälläni ja keksiä tapaa nousta sängystä käyttämättä lainkaan vatsalihaksia – turhaan. Olen syönyt liikaa suklaata ja Domino-keksejä, joita mies on aina tasaisin väliajoin tuonut sängyn viereen kahvin kanssa. Olen katsonut uudelleen kaikki Big Bang Theoryn jaksot, pari kautta Downton Abbeytä ja kironnut sitä kun sekä yskiminen että nauraminen tekevät kipeää.
Mies on huolehtinut taloudenpidosta. Aamiaisen olen saanut tarjottimella vuoteeseen, vähän niin kuin äidit äitienpäivänä – lahjojen ja kukkien tilalla on tosin ollut kipulääke. Mies on laittanut ruokaa ja etsinyt reseptejä täältä blogista, minulta kun ei ole saanut järkevää vastausta juuri mihinkään. Puhumattakaan siitä, että mies on toipumiseni ajan tehnyt etätöitä kotoa käsin ja poistunut ainoastaan käydäkseen lähikaupassa.
Tänään pääsin ensimmäistä kertaa torstain jälkeen ulos ja kävellä köpöttelin hidasta vauhtia parin korttelin ympäri. Tikkejä kiristää, mutta vointi alkaa jo normalisoitua. Huomenna ajattelin mennä jo töihin.