Eilen tapahtui jotakin hassua. Sain nimittäin oudon mieliteon tehdä toscapiirakkaa.
Tämä oli sikäli omituista, sillä toscapiirakka on tähän mennessä ollut minulle sellainen kiitos-mutta-ei-kiitos-leivonnainen. Sellainen vähän turhan rasvainen ja maultaan melko mitäänsanomaton kahvipöydän tarjottava, jonka tavallisesti jätän väliin. Yleensäkään pääasiassa mantelille maistuvat leivonnaiset eivät ole sytyttäneet makuhermojani. Mutta nyt, jostakin tuo piirakka ilmestyi ajatuksiini ja kummitteli mielessä vielä ruokakauppaan mennessänikin. Joten pitihän sitä sitten leipoa.
Ja miten hyvää se olikaan! Joko olen vasta nyt kypsynyt arvostamaan mantelisia makuelämyksiä tai sitten tämä lämmin sää tai jokin sellainen on sekoittanut pääni. Tämän puolesta puhuisi myös se, että tänään napsin pähkinäsekoituspussista pelkät mantelit, vaikka yleensä en niihin koskisikaan. Perin omituista.
No, joka tapauksessa resepti on kuitenkin kokeilemisen arvoinen ja näillä määrillä piirakka riitti hyvin noin 24 cm pyöreään vuokaan.
Pohja:
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
50 g voita
1 dl kermaa
2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria tai ripaus vaniljajauhetta
ripaus suolaa
Kuorrutus:
100 g voita
1 dl sokeria
1 rkl jauhoja
100 g mantelilastuja
1 rkl kermaa
Sulata voi, kaada joukkoon kerma. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, vanilja ja suola. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon jauhoseos ja voi-kermaseos. Sekoita tasaiseksi ja kaada uunivuokaan. Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia.
Valmista kuorrutus pohjan paistamisen aikana. Sulata voi kattilassa, lisää muut ainekset ja kiehauta. Anna kuorrutuksen kuplia miedolla lämmöllä kunnes se sakenee ja tummuu hieman, sekoita kuorrutusta koko ajan ja varo polttamasta sitä. Nosta piirakka hetkeksi uunista ja levitä kuorrutus päälle. Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen. Laita piirakka uuniin paistumaan noin vartiksi, kunnes kuorrutuksen pinta kuplii ja se on kauniin kullanruskea.
Tähän piirakkaan liittyy toinenkin hassu juttu. Laitettuani sen kahvipöytään tarjolle mies tokaisi saman tien: ”Toscapiirakka on ihan mun suosikkini, äitikin aina teki sitä!..” Anteeksi kuinka? Miten voi olla, etten ole tiennyt miehen suosikkileivonnaista?
Näin sitä oppii uutta toisesta vielä reilun kahdeksan vuoden yhteiselon jälkeenkin. Ehkä mieskin saa jatkossa tarjolle tätä lemppariaan vähän useammin kuin tähän mennessä.