Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 125

Kaakaopikkuleivät

Kesähelteiden vuoksi olen viime aikoina ratkaissut jälkiruokapulmani tekemällä jäätelöä. Erityisesti jogurttijäätelö on sen verran helppotekoinen ja muuntelukelpoinen, että ainoaksi ongelmaksi jää miettiä, millä sitä kulloinkin keksisi maustaa. Vielä ei jäätelö ole alkanut kyllästyttää, veikkaankin että syksy ennättää tulla ensin.

Jäätelön kaveriksi pääsivät tänään kaakaopikkuleivät. Resepti on suurin piirtein sama kuin Smitten Kitchenissä, määriä on vain hieman muutettu. Taikinasta saa noin 25 tällaista paksuhkoa pikkuleipää.
Image may be NSFW.
Clik here to view.

2 dl jauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 dl sokeria
1/4 tl soodaa
1/2 tl vaniljasokeria tai ripaus vaniljajauhetta
ripaus suolaa
75 g voita
1 rkl maitoa

Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön. Sekoita kuivat ainekset keskenään, lisää joukkoon voi ja maito. Vaivaa taikinaa kunnes siitä tulee tasaista ja hieman tahmeaa. Kääräise taikina tiiviisti kelmuun ja muotoile siitä noin 20 cm pitkä pötkö. Laita jääkaappiin vähintään tunniksi, mielellään pidemmäksikin aikaa.

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Leikkaa taikinapötköstä noin puolen sentin paksuisia viipaleita. Paista 13-15 minuuttia, tarkkaile paistoaikaa. Anna pikkuleipien jäähtyä pellin päällä täysin.
Image may be NSFW.
Clik here to view.

Pikkuleivät maistuvat toki ihan sellaisinaan, mutta herkkua niistä tulee kun niiden väliin laittaa jotakin. Murean pikkuleivän rakenne muuttuu silloin kivan pehmeäksi, vähän leivospohjamaiseksi. Pikkuleipien väliin voi laittaa vaikkapa kermarahkaa, tuorejuustotäytettä tai tietenkin jäätelöä!


Viewing all articles
Browse latest Browse all 125

Trending Articles