Lattemamma haastoi minutkin kertomaan elämän iki-ihanista hetkistä ja haaste tuskin olisi voinut tulla sopivampaan aikaan. Kiitos siis sinulle, Sofia!
Yritän yleensäkin nähdä asioissa niitä positiivisia puolia, mutta pieni kannustus siihen oli nyt paikallaan. Elämässä on kuitenkin paljon sellaista, josta olen onnellinen. Jokaisessa päivässä on jotakin iki-ihanaa. Mitä nuo hetket sitten minulle ovat?
Minulle iki-ihanaa on…
… kun saan rauhoittua luonnossa.
Vaikka olen keskusta-asukki ja lapsenakin leikkinyt asfalttipihalla, luonto on minulle hyvin tärkeä. Kaipaan ja tarvitsen kaupungin vastapainoksi luontoa. Hakeudun meren äärelle tai metsän helmaan kun kaipaan hiljaisuutta ja rauhaa tai kun haluan pienen hengähdystauon. Ajatus kulkee silloin paremmin, mieli tuntuu keveämmältä ja omat ongelmat pienemmiltä. Etenkin merta katsellessani koen itseni hyvin pieneksi ja siinä ajatuksessa on jotakin sangen lohdullista.
Kaupunkiasumisessa on toki omat hyvät puolensa, mutta en näkisi mahdottomana muuttoa jonnekin kauemmaksi. Mies ei tosin ole tästä ajatuksesta yhtä innoissaan… Ainakin kesämökki tai muu pakopaikka kaukana kaikesta olisi ihana olla olemassa!
… näen omien kätteni jäljen.
Minulle käsillä tekemisessä on aina ollut jotakin hyvin palkitsevaa. Kun näen sen, kuinka lanka muuttuu neuleeksi tai ainesosat kakuksi saan siitä irti enemmän kuin jos vain aina ostaisin valmista (”aina” sen vuoksi, koska kyllä minäkin käyn kaupassa). Sen lisäksi tämänhetkinen työni on sellaista, ettei siinä oikein pääse näkemään konkreettisia tuloksia saman tien. Siksi onkin hyvä kun voin harrastaa.
Minulle tärkeää on päästä itse tekemään, oppimaan ja yrittämään. En useinkaan onnistu ensiyrittämällä – en välttämättä edes kymmenennellä kerralla – mutta joka kerta opin jotakin uutta, joka auttaa minua eteenpäin. Jotkut asiat tuntuvat heti helpommilta ja toiset eivät luonnistu lainkaan. Esimerkiksi neulominen on minulle luontevaa kun taas ompelu ei todellakaan ole sitä! Tämä ei kuitenkaan ole saanut minua keskittymään neulomiseen ja unohtamaan ompelemista, vaan yritän kehittyä kummassakin. Kun sitten saan ommeltua vaikkapa mekon missä saumat eivät vedäkään kieroon, olen siitä todella iloinen.
Uusin innostukseni on ikonimaalaus, siinä jos missä olisi kärsivällisyys ja vakaa käsi tarpeen. Siinäkin jokaisella maalauskerralla työ etenee ja samalla opin jotakin uutta. On hienoa seurata, kuinka vaihe vaiheelta ja siveltimenveto toiselta ikoni – jopa omani! – vähitellen valmistuu. Lienee myös sanomattakin selvää, että arvostukseni ikonimaalareita kohtaan kasvaa myös kerta kerralta enemmän.
… kun saan palvella oman alan tehtävissä.
Valmistuin jokunen vuosi sitten alalle, jossa tällä hetkellä on melkoisen haastava ja toisinaan ihan epätoivoiselta tuntuva työllistymistilanne. Olen onnekas ja hyvin kiitollinen, sillä minulla on kyllä töitä, vaikkakin tyystin toiselta alalta. Ja olen onnekas myös siksi, että pääsen silloin tällöin myös tekemään yksittäisiä oman alan juttuja.
Silloin kun joku vaikkapa kiittää kivasta leiristä tai hyvästä saarnasta, saan itse tärkeän muistutuksen siitä mitä haluan elämälläni tehdä. Ja samalla saan vähän lisäpuhtia jatkaa sinnikkäästi työnhakua. Ehkä jonakin päivänä se vielä tuottaa tulosta.
… kun olen oman kodin rauhassa.
Koti on minulle turvapaikka. Pidän siitä, että se on (pääosin) hiljainen, tyyni ja rento paikka, jossa ei pönötetä tai mekkaloida vaan jossa rauhoitutaan ja ollaan vapaalla. Kotona tärkeintä on mukavuus ja sisustuskin (jos sellaisesta voidaan puhua) perustuu siihen; paljon pehmeitä tekstiilejä, luonnonmateriaaleja, neutraaleja sävyjä, tietynlaista harmoniaa – sellaista missä mikään ei ole samaa paria, mutta jotenkin silti yhteensopivaa. Minusta on ihana tulla kotiin ja olla kotona.
Kodin tekevät myös siellä viihtyvät ihmiset. Meillä käy aika usein vieraita, näköjään kuvanottohetkelläkin meille oli tulossa ystäviä syömään…
… kun voin tarjota jotakin rakkaudella tehtyä.
Kukaan tuskin yllättyy kun kerron, että pidän muun muassa ruoanlaitosta ja leipomisesta. Viihdyn ja rentoudun keittiössä ja kun laitan ruokaa teen sen tunteella. Kaikkein eniten nautin siitäkin silloin kun kokkaan muillekin kuin itselleni, sillä kaikki maistuu paremmalta toisten seurassa. Minusta on ihanaa esimerkiksi yllättää mies jollakin sellaisella ruoalla, josta tiedän hänen erityisesti pitävän. Tai kun pääsen miettimään mitä hyvää voisinkaan tarjota ystäville tällä kerralla.
… kun saan viettää aikaa pienen perheeni kanssa.
Kisu on pitkäaikaisin kämppikseni ja ystävyytemme sekä yhteisymmärryksemme on vuosien saatossa hioutunut saumattomaksi. Mies on liittynyt seuraamme hieman myöhemmin, mutta on kyllä onnistunut pääsemään jyvälle niin kisun kuin minunkin mielenliikkeistä. Yhdessä muodostamme meidän perheen. Tapahtuipa mitä tahansa, pidämme aina yhtä ja huolehdimme toinen toisistamme.
Se on minusta aivan erityisen iki-ihana asia.