Quantcast
Channel: beyond tea time
Viewing all articles
Browse latest Browse all 125

Raparperi-kookospiirakka

$
0
0

Eilisen synttäripäiväni kunniaksi päätin repäistä ja leipoa kahvipöytään jotakin, missä on kookosta.

Syitä tälle hurjastelulle oli peräti kaksi. Ensimmäinen oli se, että pidän kookoksesta oikeastaan vain suolaisissa ruoissa. Koska pyrin kuitenkin aina opettelemaan uutta ja kehittämään itseäni, päätin yrittää laatia kookoksisen reseptin, josta minäkin tykkäisin. Kookoksen vastapariksi tahdoin jotakin sopivan kirpsakkaa, sellaiseen raparperi sopi mitä parhaiten.

Ja kas! Onnistuin leipomaan kookosta sisältävän piirakan, josta itsekin tykkäsin. Ja olkoonkin vain jälleen yksi raparperipiirakan resepti, niitä ei voi kuitenkaan koskaan olla liikaa.

4 raparperinvartta
150g voita
2 dl ruokosokeria
2 munaa
3,5 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl kookoshiutaleita
1 tl inkivääriä
1/2 tl suolaa
1 dl täysmaitoa

pinnalle: tomusokeria ja kookoshiutaleita

Pilko raparperi. Vatkaa keskenään pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinan joukkoon. Sekoita taikinaan viimeiseksi maito.

Paista 180 asteessa noin tunnin verran, kokeile kypsyyttä tikulla.

Tarjoa piirakan kanssa vaikkapa vaniljajäätelöä tai jogurttikastiketta.

Se toinen syy oli se, että minua on aina toisinaan verrattu kookospähkinään – erityisesti mies jaksaa siitä muistutella… Joten kookoksen päätyminen syntymäpäivänä juhlapöytään oli oikeastaan varsin sopivaa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 125

Trending Articles