Löysi se joulu meidätkin, kaikesta huolimatta.
Vähällä tosin oli, ettemme jättäneet koko juhlaa väliin. Surun iskiessä vasten kasvoja ei joulumielestä ollut tietoakaan. Ei sillä, etteikö viime aikoja olisi muutenkin varjostanut epätietoisuus ja pelko. Mutta joulu, tuo ilon ja valon juhla tuntui hautautuvan kaiken sen murheen ja kaipauksen alle.
Mielessäni – kaikkien mielessä – pyörivät vain ne pakolliset järjestettävät asiat. Ei mikään jouluun liittyvä. Appiukko oli ostanut kaupasta valmiiksi paistetun kinkkurullan, sellaisen pienen rääpäleen. Se tuntui henkivän koko olemassaolollaan luovuttamista sieltä puolityhjästä jääkaapista tuijotellessaan. Sitä, ettei joulua tänä vuonna tulisikaan.
Pari päivää ennen joulua miehen isoveli ehdotti kahvipöydässä, että mitäs jos sittenkin paistettaisiin ihan kunnon kinkku.
Mies jatkoi siihen, että me voitaisiin sitten tehdä laatikot. Ja kalaakin voisi olla. Ja saaristolaisleipää. Appiukko kertoi käyneensä jouluostoksillakin. Niin olivat muutkin.
Silloin ymmärsin.
Joulu on myös perheen ja yhdessäolon juhla. Se, joka perheestä nyt puuttui olisi halunnut perinteiden jatkuvan. Olisi halunnut kaikkien olevan yhdessä.
Se meidän olisi tehtävä.
Koko aatonaaton laitoin ruokaa. Tein toista kertaa elämässäni myös maksalaatikkoa kun appiukko pohti sitä myös olleen aina joulupöydässä. Miehet paistoivat pienen kinkun, söivät siitä puolet jo lämpimänä ja kävivät ostamassa toisen varalle. Mies tuumi isänsä kanssa missä olisi optimaalisin paikka imellyttää perunalaatikkoa yön yli. Kuusikin koristeltiin.
Aattoaamuna keitin riisipuuron niin kuin tapanani on ollut, ainoastaan eri keittiössä kuin ennen. Kävimme haudoilla ja sukulaisten luona vieraisilla. Sitten katoimme pöydän, sytytimme kynttilöitä ja teimme takkaan tulen.
Aattoillan hämärtyessä pöytään istuutui neljä miestä ja minä. Tarjolla oli kaikkea sitä mitä ennenkin. Vain yksi oli joukosta poissa. Hän, joka varmasti arvosti sitä, että vietimme sittenkin joulua. Yhdessä, perheenä.
Jouluyön messussa kuoro aloitti laulamalla Jouluyö, juhlayö.
Istuimme hiljaa ja kuuntelimme. Sydämeen hiipi hiljaa rauha.
Kiitollisuus. Toivo.
Joulu.